
Nimi, kotipaikka ja tarkoitus
1 §
Yhdistyksen nimi on Suomen Isovanhemmat ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä Yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
2 §
Yhdistyksen tavoitteena on:
- tuoda esille isovanhemmuuden merkitystä lastenlapsille ja yhteiskunnalle.
- edistää isovanhempien mahdollisuuksia tukea lastensa perheitä.
- ylläpitää ja edistää yhteistyötä ja verkottumista isovanhempien, vanhempien ja lasten parhaaksi toimivien muiden järjestöjen ja viranomaisten välillä.
- tukea päiväkoteja ja kouluja niiden kasvatustehtävässä sekä yhdessä edistää lasten tasapainoista, turvallista ja monipuolista kehitystä.
- ylläpitää ja kehittää hyviä yhteisöllisiä käytäntöjä sekä siirtää perinteitä voimavarana ja mahdollisuutena.
Tavoitteensa toteuttamiseksi Yhdistys:
- pitää yhteyttä kasvatus- ja opetusalan viranomaisiin, yhteiskunnan päättäjiin sekä alan muihin järjestöihin ja yhteisöihin.
- ottaa kantaa kansallisiin ja paikallisiin kehittämishankkeisiin.
- harjoittaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa sekä tuottaa tiedotusaineistoa.
Aatteellisen toimintansa taloudelliseksi tukemiseksi Yhdistys kantaa liittymismaksun ja voi kerätä vuosittaisen jäsenmaksun. Yhdistys voi anoa varoja julkisista avustuksista, voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa kiinteää omaisuutta ja harjoittaa kustannustoimintaa sekä toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.
3 §
Yhdistys on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Jäsenyyttä koskevat määräykset
4 §
Jäsenet hyväksyy Yhdistyksen hallitus.
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö tai rekisteröity yhdistys, joka hyväksyy Yhdistyksen tavoitteet. Kannatta-ja-jäseneksi voidaan hyväksyä varhaiskasvatuksen tai koulutuksen alalla toimiva rekisteröity yhdistys tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka tukee Yhdistyksen tavoitteita.
Yhdistys voi kutsua kunniajäseneksi tai -puheenjohtajaksi Yhdistyksen toimialalla ansioitu-neen henkilön.
Jäsenellä on oikeus erota Yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti Yhdistyksen hallituk-selle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
Hallitus voi erottaa jäsenen, jos tämä on jatkuvasti laiminlyönyt mahdolliset jäsenmaksuvelvoitteensa tai on toiminut muutoin Yhdistyksen sääntöjen vastaisesti.
Liittyessään Yhdistyksen varsinaiseksi tai kannattajajäseneksi jäsen suorittaa liittymismaksun.
Varsinaiselta ja kannattajajäseneltä voidaan periä vuosittainen jäsenmaksu, joka on suoritettava halli-tuk-sen päättämänä aikana. Jäsenmaksu voi olla erisuuruinen varsinaisille ja kannattajajäsenille. Kunniajäsenellä ja -puheenjohtajalla ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.
Hallitus
5 §
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksen valitsema puheen-johtaja ja kuusi (6) muuta jäsentä.
6 §
Yhdistyksen vuosikokous valitsee puheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Hallituksen muut kuusi (6) jäsentä valitaan kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan ja heistä on puolet vuosit-tain erovuorossa, ensimmäisellä kerralla kuitenkin arvan mukaan.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Sihteerin, rahastonhoitajan ja muut mah-dolliset toimihenkilöt hallitus valitsee keskuudestaan tai ulkopuolelta.
Hallitus voi valita keskuudestaan avukseen kolmen (3) jäsenen työvaliokunnan sekä asettaa avukseen muita tarpeellisia jaostoja tai toimikuntia sekä vahvistaa niille tehtä-vänkuvauksen.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tarvittaessa tai, kun vähintään kaksi (2) hallituksen jäsentä niin vaatii.
7 §
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä on läsnä.
Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmis-töllä. Jos äänet menevät tasan, ratkaisee se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt, vaaleissa kuitenkin arpa.
Muut hallitusta koskevat määräykset
8 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä hallituksen siihen määräämän muun toimihenkilön kanssa.
9 §
Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.
Edellisen vuoden tilit ja tarkas-tettavat asiakirjat luovutetaan 15. helmikuuta mennessä Yhdistyksen tilintarkastajille, joiden tulee luovuttaa tarkastetut asiakirjat hallitukselle viimeistään maaliskuun loppuun mennessä asianmukaisine tili- ja hallintokertomuksineen edelleen vuosikokoukselle esitettäviksi. Vuosikokous ja ylimääräinen yhdistyksen kokous
10 §
Kutsu vuosikokoukseen ja ylimääräiseen yhdistyksen kokoukseen tapahtuu vähintään yhdessä valtakunnan alueelle leviävässä sanomalehdessä, tai jäsenkirjeellä tai sähköpostilla julkaistulla kutsulla vähintään kolme (3) viikkoa ennen kokousta. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.
11 §
Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1.Kokouksen avaus.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöy-täkirjan tarkastajaa sekä kaksi (2) ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
5. Käsitellään Yhdistyksen toiminta- ja tilikertomukset.
6. Käsitellään tilintarkastajien lausunto ja hallituksen tämän johdosta mahdolli-sesti antama selvitys.
7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta.
8. Päätetään hallituksen ja muiden tilivelvollisten vastuuva-paudesta.
9. Valitaan hallituksen puheenjohtaja.
10. Valitaan hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle kolme (3) jäsentä.
11. Valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja kaksi (2) varatilintar-kastajaa tarkasta-maan kuluvan vuoden tilejä ja hallintoa.
12. Päätetään liittymismaksusta ja jäsenmaksusta.
13. Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvaksi kalenterivuodeksi.
14. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli jäsen haluaa saada jonkin asian vuosikokouksen tai ylimääräisen yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, hänen tulee saattaa asia kirjallisesti hallitukselle vii-meistään kuukautta ennen kokouskutsun lähettämistä.
Sääntöjen muuttaminen
12 §
Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta on tehtävä vuosikokouksessa tai ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkaminen
13 §
Päätös Yhdistyksen purkamisesta on tehtävä vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enem-mistöllä annetuista äänistä kahdessa perättäisessä, vähintään neljän viikon välein pidettävässä yhdistyksen kokouksessa.
Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi on sen varat käytettävä Yhdistyksen tavoitteita vastaavaan toimintaan.
14 §
Muutoin noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.


