Poimittuja

Oheiseen kirjoitukseen pieni korjaus: yhdistyksessä on yli 1000 jäsentä, ei vielä kuitenkaan Kankaanpäässä.

LEPUSKI Leppävaara-seura 4/15 28.8.2015

Siniseen hetkeen taustaa

Harvinainen konserttiin liittyvä haastattelu ILTA-LEHTI / Juha Muurinen 20.2.2015

HeSa /Mielipide 28.02.2015

Näin ”ILTIKSEN” kolumnisti testaa ideaa 2.04.2014

ILTA=SANOMAT 31.03.2013

IsoV ILTIS sin 310314 PDFjpe

Keskustelu ”tukijaisista” jatkuu

Näin KIRKKONUMMEN SANOMAT / Liisa Kosonen

KIRKKONUMMEN SANOMAT / Liisa Kosonen /kuvat Juha Kosonen, uutisoi luovutustilaisuuden 29.12.2013

Apua Lapselle -konsertin tuotto on luovutettu.

Rahaa konsertista kertyi 12 000 euroa.

Julkistus ja luovutus tapahtui Upinniemen Sotkussa 18.12.2013.

Alla LÄNSIVÄYLÄ -lehdessä 26.- 27.10.2013 julkaistu toimittaja Jari Pietiläisen kirjoittama uutisointi.

Tässä meille kaikille riittää tuettavaa!

KIRKKONUMMEN SANOMAT uutisoi konsertista 13.10.2013 toimittaja Liisa Kososen kirjoittamana.

TERVETULOA AUTTAMAAN EDELLEEN!

Isovanhempienpäivänä 19.10.2013 julkistettiin

Vanhus ja Lähimmäispalvelun Liiton valitsema

vuoden 2013 Vuoden Isovanhempi.

Ohessa jatko HeSarin uutisoimasta valinnasta.

(Oikaisuna. Uutisoinnissa oli nimivirhe. Oikea nimi on Nevanranta)

Vuod IV 13 2 700

—

Näin Ilta-Sanomat 30.7.2013

Iltal 13 7

Iltal 13 2 7

Iltal 13 237

Iltal 13 237 1

Iltal 13 5237 5 - Versio 2

ETELÄ-SUOMEN SANOMAT

ESS Mark And 13 ESS 6 Orim San

ESS Mark And 13 4 Orim San 2

ESS Mark And 13 4 Orim San 3

ORIMATTILAN SANOMAT

ESS Mark And 13 4 Orim San 1

SOMPION Siljo -lehdessä ollut ”Sydämen asialla” -vierailun uutisointi 8.4.2013. Toim. Sallamaari Paavola

SILJO 13 SILJO 13 2

Lastentarha 2-13 -3

Lastentarha 2/2013

Koulumummoja ja -vaareja kaivataan

– – –

XIII Sininen hetki – konsertti kauempaa tulleiden silmin ja korvin

Olan Sanomat 13

Olan Sanomat 13 Mersu

Olan Sanomat 13 Marketta (1)

– – –

Alla Sininen hetki -konsertin taustaa, RESEPTI.

Kolumni

SENIORITERVEYSLEHTI 1/2013

– – –

Helsingin Sanomat / Mielipide 22.2.2013 / Ari Valjakka

Päätoimittaja, eläkkeellä, Ari Valjakka kirjoitti oheisen mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomat / Mielipidesivulle 22.2.2013

Päätoimittaja, eläkkeellä, Ari Valjakka kirjoitti oheisen kirjoituksen

Helsingin Sanomat / Mielipide -sivulle 22.2.2013

– – –

Iltalehti 18.1.2007 /

Teksti Heli Koppelo,

kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Olen sadan lapsen mummi!

Torstai 18.1.2007klo 14.11

Sodankylästä Helsinkiin muuttanut Hilkka Apukka alkoi kaivata elämäänsä sisältöä. Hänestä tuli varamummo, joka käy vierailemassa päiväkodeissa.

– Kyllä mummona on ihanaa, Hilkka myhäilee lapsikatraan keskellä.

Voisitko sinä alkaa varamummoksi tai -vaariksi?

Hilkka Apukka, 62

Perhe: Mies Asko, 60, aikuiset tyttäret Miia, Annina ja Laura ja neljä lastenlasta Iida, Eelis, Elli ja Aurora

Ammatti: Kirjastovirkailija

Kotipaikka: Helsinki ja Sodankylä

Harrastukset: Hiihtäminen, pyöräily, lukeminen ja tietysti mummottaminen

Hilkan vinkit

Ota selvää paikkakuntasi päiväkodeista ja kysy rohkeasti, tarvitaanko niissä varaisovanhempaa.

Ymmärrä, että varamummoksi tai -papaksi ryhtyminen vaatii täydellistä itsensä likoon laittamista.

Ole oma itsesi. Älä yritä näytellä mummoa tai vaaria. Lapset huomaavat sen kyllä.

Älä ala pomotella päiväkodissa tai kertoa, miten asiat pitää sinun mielestäsi tehdä.

Muista, että molemminpuolinen luottamus on tärkeää.

Lisätietoja varaisovanhemmuudesta saat Isovanhempien yhdistyksestä,

www.isovanhemmat.fi.

Pieni maahanmuuttajatyttö seisoi päiväkodin pihan perällä, muista lapsista erillään. Hoitajat kertoivat minulle, että tyttö oli ollut päiväkodissa kaksi viikkoa. Hän ei osannut suomea ja itkeskeli usein.

Kävelin hänen luokseen, kyykistyin ja aloin jutella. Tyttö kuunteli pitkään. Lopulta hän kääntyi minuun päin ja osoitti sormellaan taivaalle.

– Katso, aurinko! hän sanoi ja tuli ihan lähelleni.

Hetkestä on nyt kulunut muutama vuosi, mutta en unohda sitä koskaan, niin liikuttava se oli. Hänen sanansa saivat myös minut tuntemaan auringon.

Minusta tuli varamummo – tai Hilkka-mummi, niin kuin lapset minua kutsuvat – lähes vahingossa.

Muutin mieheni työn takia Sodankylästä Helsinkiin vuonna 1998. Sodankylässä työskentelin kirjastovirkailijana ja olin mukana kunnanvaltuustossa ja yhdistystoiminnassa.

Helsingissä en mennyt enää palkkatyöhön, mutta onneksi kaikki kolme tytärtämme ja neljä lastenlastamme asuvat täällä, joten aika ei käynyt pitkäksi.

Aloin käydä tervehtimässä lapsenlapsiani Sataman päiväkodissa Herttoniemessä syksyllä 2000 ja tutustuin paikan henkilökuntaan. Olin ajatellut mennä vapaaehtoistyöhön vanhainkotiin. Se tuntui minusta luontevalta, koska olin aiemmin hoitanut dementoitunutta äitiäni.

Kerran olin hakemassa päiväkodista tyttärentyttäriäni Elliä ja Iidaa, kun minulla välähti: miksi en tulisi tänne vapaaehtoistyöhön? Kysyin asiasta henkilökunnalta ja pian sain kuulla, että olisin tervetullut.

Idea oli elämäni paras. Varamummona oleminen on tuonut elämääni paljon iloa ja sisältöä.

Päiväkodin henkilökunnalle minun tuloni varamummoksi oli ehkä helpompi kuin itselleni. He olivat rohkeita ottaessaan minut joukkoonsa. Olisivathan he voineet helposti ajatella, että tulen vain tarkkailemaan heitä ja heidän työtään.

Siksi olin aluksi hyvin varovainen ja mietin, mitä saan tehdä ja mitä en. Jonkin ajan kuluttua tajusin, ettei minun tarvitse olla mitään muuta kuin mitä olen.

Nyt olen ollut varamummona kuusi vuotta. Aluksi kävin vain yhdessä ryhmässä, mutta pikkuhiljaa ryhmien määrä on kasvanut.

Minulla on kuusi ryhmää kahdessa päiväkodissa: Sataman päiväkodissa neljä päiväkotiryhmää ja yksi esikouluryhmä. Lisäksi käyn Puotilassa Pikku-Puoti-nimisessä päiväkodissa, jossa yksi lapsenlapsistani oli ennen.

Tulen yleensä paikalle yhdeksältä. Lapset ottavat minut vastaan iloisesti ja kyselevät, mihin ryhmään olen menossa. Varsinkin lomien jälkeen jälleennäkemisen riemu on hillitön. Lapset tulevat syliini ja viereeni ja sitten höpöttelemme.

Hilkka käy kerran kuussa Sataman päiväkodin Prikit-ryhmässä. – Varamummous on mielinkäishommaa, josta saa iloaromeita, Hilkka lukee Susanna Haaviston ja Anna-Mari Kähärän kirjasta Varamummo.

Siinä vaiheessa he ovat jo syöneet aamupalan, joten alamme pukea ja lähdemme ulos, jos sää vain sallii. Olen mukana leikeissä ja askareissa, tai jos joku lapsi tarvitsee yksityisyyttä, menen hänen kanssaan syrjemmälle.

Lounaan jälkeen on sadun ja päiväunien vuoro. Joidenkin ryhmien kanssa voin itsekin joskus ottaa tirsat. Iltapäivällä lähdemme taas ulos. Sieltä minä yleensä suuntaan kotiin, noin kolmen neljän aikaan.

Käyn jokaisessa ryhmässä kerran kuussa. Sen lisäksi osallistun juhliin, retkille ja muuhun toimintaan. Lapsia ryhmissä on noin sata. Syksyisin en muista kaikkien nimiä, mutta keväällä jo useampien. Nimien muistelu pitää pään terävänä.

Varamummouden myötä ajatukseni biologisesta isovanhemmuudesta on muuttunut.

Käyttäytymiseni lasten kanssa on nyt varmemmalla pohjalla. Käsitykseni siitä, miten lasten kanssa ollaan, on vahvistunut – olenhan päivät kasvatuksen ammattilaisten kanssa. Omien lasteni kanssa olin liiankin lälly, mutta täällä olen oppinut vetämään rajoja.

Olen myös tullut kiitolliseksi siitä, että meillä Suomessa on päiväkodit. En ymmärrä puhetta, että lapset ”joudutaan” viemään päiväkotiin. Sehän on kodin jälkeen turvallisin paikka lapselle. Henkilökunta on ammattitaitoista ja säännöt selvät.

Esimerkiksi jos lapsi lyö toista, siihen puututaan heti. Lapsia kunnioitetaan ja opetetaan kunnioittamaan muita.

Aina en ymmärrä, miten henkilökunta jaksaa tehdä tätä työkseen – ja millä palkalla! Lastentarhaopettajan ammatin on oltava kutsumustyö.

Päiväkotien työvoimapulaan minusta ei ole apua, sillä varaani ei voi laskea mitään. Esimerkiksi jos lapsenlapseni sairastuu, tulen jonain toisena päivänä.

Monet ovat kommentoineet harrastustani, että hulluhan sinä ole, miksi et keskity itseesi nyt, kun siihen on mahdollisuus.

Olen kuitenkin aina tykännyt vapaaehtoistyöstä ja olin pienten lasten ohjaajana 20 vuotta. Omassa lapsuudenkodissani oli 14 lasta, joten olen tottunut lapsilaumoihin. Eikä jää aikaa ajatella turhanpäiväisiä!

Olen viihtynyt varamummona siksi, että päiväkodin henki on lämmin. Minun ei ole koskaan tarvinnut tuntea, että olen täällä liikaa. Vapaaehtoistyön onkin oltava mukavaa, jotta sitä jaksaa.

Myös välini lapsiin ovat ihanat. Kun heiltä on kysytty, miksi he pitävät minusta niin paljon, vastaus on ollut, että koska minä vain olen. Lapsille tuntuu olevan iso juttu, että jollakulla aikuisella on heille aikaa.

Hoitajat tietysti huomioivat kaikki niin hyvin kuin voivat, mutta ryhmät ovat isoja.

Pidän lapsia paljon sylissä, myös esikouluryhmässäni. Olen huomannut, että myös pojanviikarit kaipaavat aikuisen syliä. Sellaista kovista ei olekaan, joka ei läheisyydestä pehmenisi.

En ole harrastukseni kanssa yksin. Suomessa on jonkin verran varaisovanhempitoimintaa. Tiedän itse muutamia ihmisiä ja olen kuullut radiosta haastatteluja.

Tiedän myös pari ihmistä, jotka ovat varaisovanhempana maahanmuuttajaperheille. Heiltähän usein puuttuvat isovanhemmat tai he asuvat hyvin kaukana.

Olemme mieheni kanssa mukana Isovanhempien yhdistyksessä. Meille tulee paljon kyselyjä, saisiko jostain varamummun tai -papan.

Suosittelen varaisovanhemmuutta kaikille, joilla aikaa riittää. Etenkin vaareja kaivataan mukaan toimintaan. He voisivat tuoda päiväkoteihin vähän poikanäkökulmaa.

Lasten kanssa ei tarvitse tehdä mitään erikoista, vaan jokainen voi tuoda koettavaksi oman harrastuksensa, oli se sitten pajupillin tekoa tai laulua. Ryhmiäkään ei tarvitse ottaa kuin yksi kuussa.

Mutta tämä ei sovi sellaisille, joilla on vahvat mielipiteet siitä, miten lapsia pitää kasvattaa. Ei päiväkotiin voi tulla sanomaan, miten asiat pitää tehdä. Työ vaatii molemminpuolista luottamusta.

Mieheni jää eläkkeelle parin vuoden päästä. Silloin muutamme takaisin Sodankylään. Lähtö tulee varmasti olemaan aika kamala. Eniten varmasti kaipaan lähes päivittäisiä tapaamisia lasteni ja lastenlasteni kanssa, mutta myös oloa päiväkodeissa.

Isovanhemmuus on elämän tärkeimpiä asioita. Toivoisin, että vanhemmat ymmärtäisivät tämän myös silloin, kun heille tulee avioero. Lasta ei pitäisi rangaista aikuisten erosta.

On sydäntä särkevää kuulla tarinoita, joissa naapurissa asuva isoäiti ei saa lapsensa eron jälkeen tavata lapsenlapsiaan. Minusta olisi aivan kamalaa, jos minulta kiellettäisiin mummous.

TEKSTI HELI KOPPELO KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

– – –

Kolmas yhdistyksen toteuttama EDUNVALVONTAVALTUUTUS -tilaisuus

KIRKKONUMMEN SANOMAT N:o 7 -27.1.2013 uutisoi tilaisuuden

327157.indd